23.12.06

Dennis Cooperin valitut blogipalat

Dennis Cooper on toimittanut Akashic Books -kustantamolle Userlands: New Fiction from the Blogging Underground -kirjan, joka joka esittelee blogiprosaistien parhaimmistoa eri puolilta maailmaa.

Cooper kertoo, että ajatus antologian kokoamisesta sai alkunsa hänen oman bloginsa kommenteista ja niiden kautta löytyneistä kirjallisista blogeista.

20.12.06

Blogger pois betasta

Pitkään beta-vaiheessa ollut uusi Blogger-versio on nyt julkaistu virallisesti. Jatkossa Bloggeria käytetään samalla tunnuksella kuin useimpia muitakin Google-palveluja.

Uudessa Bloggerissa on lukuisia suhteellisen pieniä mutta miellyttäviä uudistuksia, kuten entistä yksinkertaisempi tapa muokata sivupohjia. Lisäksi merkinnöisssä voi vihdoin käyttää tageja ja kommentit voi kieltää tai sallia merkintäkohtaisesti.

Jaron Lanier kirjoittaa puolestaan Time-lehdessä anonyymien blogikommenttien haitallisista vaikutuksista:

Blogs often lead to such divisiveness that people end up caring more about clan membership than truth after a while.

17.12.06

Gartner ennustaa blogibuumin loppuvan

BBC:n uutinen kertoo Gartner-yhtiön raportista, joka ennustaa blogosfäärin kasvun saavuttavan huippunsa ensi vuonna. Perusteluna on, että kaikki bloggaamisesta kiinnostuneet ovat siihen menneessä ehtineet jo kokeilla harrastusta.

Ajatuksessa voi sinänsä olla perääkin - jos potentiaalisina bloggaajina pidetään vain nykyisiä netin käyttäjiä. Mutta kannattaa muistaa, että esimerkiksi Aasiassa vain 10 prosenttia väestöstä on verkossa, ja Afrikassa luku on vielä pienempi. Ja netin käytön yleistyessä kasvaa myös mahdollisten bloggaajien määrä.

13.12.06

Sony feikkaa

Sony on jäänyt kiinni blogimaailmaan haparoiden astuvien yritysten arkkivirheestä: feikkiblogista, joka väittää olevansa PSP-konsolia himoitsevien fanien käsialaa, mutta josta onkin todellisuudssa vastuussa mainostoimisto.

Asiaa ei ole edes piiloiteltu kovin taitavasti, sillä jo saitin WHOIS-informaatio kertoo karun totuuden.

Huijauksen yksinkertaisuus antaakin aiheen kysyä, oliko asian kenties tarkoituskin paljastua. Tällä tavalla blogi saa nimittäin paljon enemmän näkyvyyttä, linkkejä ja kävijöitä.

12.12.06

Lukijoita blogille

The Mercury News -lehden kolumnisti Mike Cassidy kirjoittaa siitä, kuinka vaikeaa voi olla lukijoiden saaminen blogille. Apua pulmaansa Cassidy on hakenut - ja saanut - blogiguru Robert Scoblelta.

No more spare posts about chatting with my neighbor. Instead, maybe I'll write about how my neighbor, I'll call him Paris, and I talked beneath a half-naked tree with kinky branches as the wind moaned through its leaves.

11.12.06

Bloggaava konservatiivi

Amerikkalainen republikaanipoliitikko Tom Delay (entinen edustajainhuoneen puhemies, joka sai syytteen kampanjarahoitusta koskevien lakien rikkomisesta), perusti äskettäin blogin voidakseen vaihtaa ajatuksia bloggaajien kanssa.

Lukijoilta tullut palaute oli sen verran kärkevää, että DeLayn blogi suljettiin tilapäisesti kommenttien siivoamista varten. Mutta verkossa mikään ei katoa lopullisesti.

Päivitys: Nyt DeLay on myöntänyt, että hän ei kirjoita itse blogiaan.

4.12.06

Japanin virallinen vatsablogi

Japanin terveysministeriö on perustanut laihdutukseen ja terveellisiin elämäntapoihin keskittyvän blogin, jonka höysteenä on valokuvia ylläpitäjistä. Kyseessä eivät kuitenkaan ole perinteiset kasvokuvat, sillä kirjoittajat esittelevät kuvissa kumpuilevaa keskivartaloaan.

"Tervetuloa katsomaan vatsaani", sanoo apulaisministeri Noritoshi Ishida.

2.12.06

Blogit, arvostelut ja kustantajat

Blogijulkisuudella on vaikutusta monenlaiseen liiketoimintaan, myös kirjojen kustantamiseen. Reading Matters -blogi kertoo Simon & Schuster's -kustantamon tökeröstä (mutta mahdollisesti tehokkaasta) tavasta käyttää kirjablogeja uutuusteoksen markkinoinnissa.

The Observer-lehti puolestaan käsittelee professori John Sutherlandin ja kirjailija Susan Hillin riitaa bloggaajien kirjoittamien kirja-arvostelujen luotettavuudesta.

29.11.06

Vietnamin blogisota

Etelä ja pohjoinen ottavat taas yhteen Vietnamissa - mutta tällä kertaa taistelua käydään blogeissa, joissa saigonilaiset haukkuvat hanoilaisia sivistymättömiksi maalaistolloiksi.

28.11.06

Tutkimustietoa

Intiassa blogin kirjoittaminen on selvästi miesten ja poikien harrastus: 76 prosenttia bloggajista on miehiä. Useimmissa Aasian maissa naisten osuus bloggaajista on selvästi suurempi.

Britanniassa taas on havaittu, että nettivideoiden katselu vähentää telkkarin tuijottamista. Ei siis mikään ihme, että tv-yhtiöt ovat siirtämässä sisältöjään yhä enemmän verkkoon, eli sinne missä katsojatkin ovat.

25.11.06

Japanilainen vankilablogi

Työasioista kirjoittavan bloggaajan kannattaa käyttää maalaisjärkeä ja tervettä harkintaa. Valitettavasti japanilaisella vanginvartijalla, joka kirjoitti blogissaan rangaistuslaitoksen asukeista näiden oikeilla nimillä, ei tainnut olla riittävästi kumpaakaan.

Työnantaja on pidättänyt vartijan virastaan puoleksi vuodeksi ja tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille. Vartijan selitys on yksinkertainen: "Halusin vain tehdä blogistani kiinnostavamman."

24.11.06

Sanoma Ihmiskunnalle

Petja Jäppinen kirjoittaa Sanoma Ihmiskunnalle -blogissaan herjablogin kohteeksi joutumisesta. Ilmiö on Suomessa uusi ja onneksi harvinainen - ainakin toistaiseksi.

Blogin huutokauppa

Blogin avulla voi ansaita rahaa monella tavalla. Yksi vaihtoehto on koko blogin myyminen. Biziki.com on blogi, josta maksettiin huutokaupassa 3500 dollaria. Kiinnostavinta kaupassa on se, että myyjän mukaan blogi on tuottanut vain 55 dollaria voittoa kuukaudessa.

Jos Biziki.com ansaitsee jatkossa saman verran, menee ostajalta yli viisi vuotta ennen kuin hän saa sijoituksensa takaisin. Todennäköisesti ostaja uskookin pystyvänsä parantamaan blogin kannattavuutta.

21.11.06

Bloggaaja poliisin kourissa

Tunnettu kanadalainen bloggaaja Charles LeBlanc pidätettiin hänen ottaessaan valokuvia mielenosoituksesta. Silminnäkijöiden mukaan LeBlanc ei osallistunut protestiin millään tavalla. Suurten mediatalojen kuvaajat saivat tehdä työtään kaikessa rauhassa samassa tilaisuudessa.

Myöhemmin LeBlanc sai syytteen viranomaisten vastustamisesta. Poliisi myöntää poistaneensa ainakin yhden valokuvan hänen kamerastaan.

Aiemmin LeBlanc on saanut porttikiellon New Brunswickin provinssin parlamenttiin.

Charles LeBlancin blogi: oldmaison.blogspot.com.

19.11.06

Brittihallitus pelkää blogeja

Tony Blairin neuvonantaja hyökkää blogien kimppuun:

"What is the big breakthrough, in terms of politics, on the web in the last few years? It's basically blogs which are, generally speaking, hostile and, generally speaking, basically see their job as every day exposing how venal, stupid, mendacious politicians are."

18.11.06

Videobloggaajasta TV-tähdeksi

Mistä BBC:n kaltaiset tv-yhtiöt löytävät nykyään uusia juontajakykyjä? YouTubesta, tietenkin.

15.11.06

Pientä sälää

11.11.06

Maailman parhaat blogit, osa 1

Olen kirjassani esitellyt joukon - omasta mielestäni - erinomaisia suomalaisia blogeja, joten tuntuu järkevältä jatkaa samasta aiheesta, mutta maantieteellistä piiriä laajentaen. Eli tässä satunnaisessa sarjassa on luvassa mielenkiintoisia, loistavia ja innostavia blogeja eri puolilta planeettaa. Ja ensimmäisenä vuorossa saa luvan olla:

Paranoia and other pleasant things

Kovin moni suomalainen ei välttämättä lue romanialaisia blogeja, mutta viimeistään nyt kannattaa asiaan tehdä muutos. Transilvaniassa asuvan kliinisen psykologin ylläpitämä, erinomaisella englannilla kirjoitettu blogi on nimittäin kerrassaan kiehtovaa luettavaa.

Blogin uusin merkintä kertoo sairaalassa olemisesta. Kun kirjoittaja luettelee mukaan otettavia tavaroita, on lista samalla kertaa kovin tuttu ja täysin vieras: luettavaa, hammastahnaa, saippuaa, alusvaatteita, kahvia ja suklaata siivoajille, seteleitä hoitajille, paksuja kirjekuoria lääkäreille...

Yksi niistä asioista, joissa blogit ovat erittäin onnistunut kirjoittamisen ja julkaisemisen muoto, on yksityisen ja yleisen, tutun ja tuntemattoman sekoittaminen. Paranoia and other pleasant things toimii juuri tässä todella hyvin.

Blogin kirjoittaja iloitsee uudesta autostaan, mutta hän kertoo myös kuinka katoliset romanit vastustavat viinan kiusausta ja millaisia ovat hallinnolliset kiemurat suuressa sairaalassa.

Tirkistelynhaluisille blogi on kiinnostava senkin vuoksi, että kirjoittaja plajastaa välillä yllättävän paljon potilaistaan (Romaniassa kliinisten psykologien ammatietiikka lienee hieman erilainen kuin Suomessa), kuten naisesta jonka miehellä oli rakastajana vaimonsa äiti.

Joka toinen nuori bloggaa

Singaporessa joka toinen 15-19 -vuotiaista nuorista harrastaa bloggaamista. Teinit ovat kaikkein innokkaimpia bloggaajia, mutta 20-24 -vuotiaistakin 46% bloggaa.

Väriliidut bloggaajan työkaluna

Miltä kuulostaisi, jos suomalainen teknologiayhtiö haluaisi saada asiakkaaltaan laskutustiedot faksilla - ja vaatisi, että luottokortin numero on jäljennettävä paperille väriliidun avulla?

Amerikassa tämäkin on mahdollista, kertoo Blog Business Summitin blogi.

7.11.06

Vaalibloggaus käynnissä

Parhaillaan käynnissä olevia USA:n vaaleja seurataan lukuisissa eri blogeissa. Demokraattien kannattajat kertovat kokemuksiaan äänestyksen sujumisesta muunmuassa Daily Kos -blogissa.

Luottamus demokratian toimivuuteen ei ole bloggaajien keskuudessa kovin luja: monet kirjoittajat pelkäävät republikaanien vaikuttavan tuloksiin epärehellisin keinoin.

Blogit ja pörssiyhtiöiden tiedotus, osa 2.

USA:n rahoitustarkastus pohtii, voiko pörssiyhtiö julkistaa olennaisia tulostietoja blogin välityksellä. Virastoa askarruttaa, onko kaikilla sijoittajilla yhtäläinen pääsy blogeihin. Ainakin maalaisjärjellä ajateltuna vastaus on "kyllä", mutta saa nähdä mihin tulokseen viranomaiset tulevat.

Kyseessä on vastaus Sun-yhtiön johtajan Jonathan Schwartzin muutama viikko sitten tekemään aloitteeseen.

6.11.06

Anteeksi kenen romaani?

Egosurffaus (oman nimen syöttäminen hakukoneeseen) tuottaa joskus outoja tuloksia. Kuten vaikka Turun Sanomien verkkosivuilta löytyvän Putte Wilhelmssonin artikkelin, jossa puhutaan "Tuomas Kilven romaanista Lupaus".

Mikäs siinä. Julkisuus on mukava asia ja niin edelleen. Ainoa mutka matkassa on se, etten ole koskaan kirjoittanut sen nimistä kirjaa. Ainakaan muistaakseni. Ja kirjan kirjoittaminen on kuitenkin sen verran iso projekti, ettei sellaista pääse hevin unohtamaan.

Kansallisbibliografiastakin löytyy vain kaksi Lupaus-nimistä kirjaa. Ensimmäinen on Danielle Steelin romaani vuodelta 1986, toinen suomalaisen raittiusliikkeen historiaa käsittelevä opus puolen vuosisadan takaa.

Google puolestaan löytää toisaalta Turun Sanomien sivuilta viittauksen Lupaus-nimiseen, vielä ilmestymättömään romaaniin, jolla on aivan eri tekijät.

Koska asiavirheet ovat ärsyttäviä, laitoin Turkuun sähköpostilla oikaisupyynnön.

5.11.06

Lisää vaikeuksia Googlelle

Googlen juristeilta eivät työt lopu lähiaikoina. Ranskalaiset kustantajat ovat haastaneet hakukonejätin oikeuteen estääkseen yhtiötä siirtämästä kirjojen sisältöä digitaaliseen muotoon Google Book Search -palvelua varten.

Tekijänoikeudellisten kysymysten lisäksi kustantajia suututtaa se, että Google Book Search esittää tulokset tavalla, joka muistuttaa kirjasta irti revittyjjä sivuja.

"Googlen pitää kunnioittaa kirjoja", sanoo kustantajia edustavan yhdistyksen edustaja InfoWorldille.

Utube vastaan YouTube

Universal Tube & Rollform Equipment Corporation on putkien tekemisessä käytettäviä koneita valmistava yritys, jonka nettisivut löytyvät osoitttesta Utube.com. YouTube taas on netin suosituin videopalvelu. Nyt Utube on haastanut YouTuben oikeuteen, koska videoita etsivät kuluttajat ruuhkauttavat Utuben palvelimet ja jättävät törkeitä viestejä palautelomakkeeseen.

Utubella on ollut nettisivut vuodesta 1996 lähtien, YouTube aloitti toimintansa vuonna 2005. Oikeudelle toimitetuissa asiakirjoissa YouTubea mätkitään olan takaa syyttämällä yhtiötä tekijänoikeuksien rikkomisesta, lapsipornon levittämisestä ja Utuben tavaramerkin loukkaamisesta.

Haastessa puhutaan "miljoonista" kävijöistä - moni yhtiö olisi riemuissaan, jos saisi noin paljon vierailijoita sivuilleen. Voisi kuvitella, että Utube voisi hyötyä asiasta vaikka myymällä domainin tai mainostilaa sivuiltaan.

Sattumaa tai ei, haaste on jätetty oikeuteen pian sen jälkeen kun Google osti YouTuben. Ehkä tämä sitten on paras tapa rahastaa sekaannuksella?

4.11.06

Hajanaisia havaintoja blogilehtihankkeesta

Teppo Moisio ja Olli Sulopuisto ovat kehitelleet ajatusta blogimaailman omasta kulttuurilehdestä ja/tai metablogista. Pidän ajatusta hyvänä puhtaasti itsekkäistä syistä: mitä enemmän blogeista kirjoitetaan, sitä useampi ihminen ryhtyy bloggaamaan, ja mitä enemmän blogeja on olemassa, sitä enemmän helmiä niiden joukosta löytyy lukijoiden - minunkin -riemuksi.

Paperille tehdyn kulttuurilehden taloudelliset realiteetit ovat kuitenkin sangen ankarat (been there, done that, lost the T-shirt). Palkan saaminen moisesta on kovin vaikeaa ja harvinaista. Yleensä käy pikemminkin niin, että lehti vie tekijöiltään viimeisetkin roposet.

Esimerkiksi Teatteri- ja Tanssi-lehtien olemassaolo perustuu pariin asiaan, joita blogosfäärissä ei tällä hetkellä ole. Ensinnäkin ne ovat oman alansa ammattilehtiä: lukijakunnasta muodostavat siis merkittävän osan ne, jotka saavat palkkaa teatterin ja tanssitaiteen tekemisestä. Lehtien taustalla ovat myös alan tärkeimmät järjestöt. Kumpikaan julkaisu ei siis ole syntynyt täyttämään pelkän harrastajakunnan tarpeita.

Suomessa ei - ainakaan toistaiseksi - ole bloggaajien ammattikuntaa tai etujärjestöä, joka pystyisi tukemaan lehteä.

Teatteri ja Tanssi saavat myös valtion kulttuurilehtitukea. Tuen piiriin pääseminen ei ole helppoa tai nopeaa, ja edellyttää lehdeltä olennaista omaa varainhankintaa. Lisäksi valtion budjettiesitys sisältää ehdotuksen tuen leikkaamisesta. Eivätkä useimpien lehtien saamat tukisummat ole järin suuria nykyäänkään.

Toinen tapa tarkastella samaa asiaa: vaikka miljoonat suomalaiset lukevat dekkareita ja sarjakuvia, ovat Sarjainfo ja Ruumiin Kulttuuri puhtaita harrastelehtiä, joita tehdään pieninä painoksina mutta suurella sydämellä.

Kuinka kauan kenelläkään riittää motivaatiota tehdä blogikulttuurilehteä, jonka painos on tuhannen kappaleen tietämillä? Etenkin, jos verkossa voi saada moninkertaisen yleisön vähäisemmillä kustannuksilla?

Blogimaailmaa valottavan kulttuurilehden perustaminen on toki mahdollista. Tekijöiden kannattaa vain varautua siihen, että ainakin alkutaival on kovin kivinen.

Journalistisen sisällön hahmottelu on Moisiolla ja Sulopuistolla sen verran alkutekijöissään, ettei siitä kannata vielä sanoa paljoakaan.

Sen verran rakentavaa kritiikkiä voisin kuitenkin esittää, että "kirjoittaisin sellaisista asioista, jotka sattuvat tielleni ja sattuvat kiinnostamaan" ja "keskiössä pitää olla journalistinen laatu" ovat kyllä pienessä ristiriidassa.

Journalismille kun on tyypillistä se, että kirjoitetaan pikemminkin siitä, mikä lukijoita kiinnostaa - eikä tyydytä pelkästään eteen tuleviin sattumuksiin, vaan kaivetaan tietoa esiin aktiivisesti.

Pisaroita tiedon valtamereen hukkuvan otsalla

Internet on väline, joka tuottaa tietoa. Turhaa, tarpeellista, hyödytöntä ja kiehtovaa tietoa. Sellaista tietoa, joka ei välttämättä kiinnosta ketään muuta, mutta joka on juuri minusta oudolla tavalla kiinnostavaa.

Käytännön esimerkki: kirjani tilanne pääkapunkiseudun, Turun, Oulun ja Tampereen kirjastojen tietokannoissa. Montako kappaletta on hankittu, ovatko ne lainassa ja niin edelleen. En minäkään tällä informaatiolla mitään varsinaisesti tee, mutta silti olen iloinen siitä, että se on saatavilla.

Lämmittähän se kirjailijan sydäntä, jos teosta lainataan ahkerasti. Tulevaisuudessa moinen lämmittää myös pankkitiliä, sillä EU:n vaatimuksesta Suomeen on tulossa hakemuksesta myönnettävien kirjastokorvausapurahojen rinnalle järjestelmä, jossa tekijä saa korvauksen jokaisesta lainauksesta. Summat ovat pieniä, mutta kaikki on toki kotiin päin.

Jatkossa kirjailijan tunnistaminen voikin olla entistä helpompaa: hän on se ihminen, joka kantaa omia teoksiaan hyllystä lainausautomaatin kautta suoraan palautukseen.

1.11.06

MySpace ryhtyy musiikkivahdiksi

MySpacen käyttäjät eivät tulevaisuudessa voi lisätä sivuilleen millaista musiikkia tahansa. Levy-yhtiöiden painostuksen vuoksi yritys ryhtyy suodattamaan tiedostoja. Käytännössä järjestelmä vertaa musiikkia Gracenoten tietokantaan. Jos kappale löytyy tietokannasta, sen lataaminen palveluun estetään.

Uudistuksella lienee kaksi päätavoitetta: suojella MySpacea levy-yhtiöiden mahdollisilta korvausvaatimuksilta ja saada lisää asiakkaita suunnitteilla olevalle MySpacen omalle musiikkikaupalle.

30.10.06

Vaihda tavaraa blogin kautta

Ulkomaille matkustamisen hauskimpia asioita on uusiin ruokiin ja muihin kotimaan tarjonnasta poikkeaviin tuotteisiin tutustuminen. Netin ansiosta moinen onnistuu myös ilman lentolipun ostamista. Gimme Your Stuff on blogi, joka auttaa eri puolilla maailmaa asuvia ihmisiä vaihtamaan kaikenlaisia asioita keskenään.

28.10.06

Videoblogi ilman kameraa

Haluatko perustaa videoblogin, mutta et tunne oloasi mukavaksi kameran edessä? Northwestern Universityn kehittämä News at Seven saattaa olla ratkaisu ongelmaan. Järjestelmä nappaa RSS-syötteen sisältämän tekstin ja muuttaa sen virtuaalisen uutisankkurin puheeksi. Esimerkkivideossa juontajana toimii Half-Life 2 -pelin Alyx.

27.10.06

Tarina kuudella sanalla

Lyhyesti kirjoittaminen on bloggaajille hyödyllinen taito (samoin kuin aasinsiltojen rakentaminen). Joten kannattaa tutustua näihin kuuden sanan kertomuksiin.

26.10.06

Viisi linkkiä

22.10.06

Mainosbannereita helposti

Word of Blog on kätevä palvelu, jossa kuka tahansa voi tehdä pienen mainosbannerin, tai poimia toisten tekemistä bannereista sopivaksi katsomiaan mainoksia omassa blogissa tai muunlaisella nettisivustolla julkaistavaksi.

Mielenkiintoista ja huomionarvoista palvelussa on, että sen avulla bannerin tekeminen ja linkittäminen onnistuu myös lähes olemattomalla teknisellä osaamisella.

Palvelu on avoin kaikille, niin yrityksille kuin yksityisillekin. USA:n kiivas vaalitaistelu näkyy tällä hetkellä selvästi saitilla. Sieltä löytyy runsaasti George W. Bushin vastustajien bannereita, mutta myös Kalifornian kuvernöörin Arnold Schwarzeneggerin tukijat käyttävät Word of Blogia.

Rahaa palvelussa ei ainakaan tällä hetkellä liiku lainkaan, joten sen tulevaisuudesta on vaikea sanoa mitään varmaa. Saitti voi yhtä hyvin mennä konkurssiin tai päätyä suuryhtiön ostamaksi järjettömällä rahasummalla. Joka tapauksessa kyseessä on oiva tapa mainostaa omaa blogia tai ottaa kantaa oikeiksi katsomiensa asioiden puolesta.

Kiina kurittaa bloggaajia

Red Herringin uutisen mukaan kiinalaisten bloggaajien pitää tulevaisuudessa ilmoittaa henkilötietonsa viranomaisille. Anonyymin bloggauksen kieltäminen on uusin ase kommunistisen puolueen taistelussa sananvapautta vastaan.

Kiinan surkeaa ihmisoikeustilannetta ei helpota länsimaisten yritysten into auttaa toisinajattelijoiden vangitsemisessa. Onneksi sentään Suomessa saa vielä osoittaa mieltä poliisivaltiota vastaan. Tai siis...

20.10.06

Oletko koukussa blogeihin?

Uuden tutkimuksen tekijöiden mielestä nettiriippuvaisuudella ja alkoholismilla on paljon yhteisiä piirteitä. Ilmeisesti 14 prosenttia amerikkalaisista kokee vaikeaksi pysytellä pois netistä useamman päivän ajan. Ja kahdeksan prosenttia vastanneista salailee netin käyttöä läheisiltään.

Psykiatrian professori Elias Aboujaoude Stanfordin yliopistosta vertaakin tällaista netin käyttöä (jatkuvaa sähköpostin tarkastamista, blogiin kirjoittamista jne.) alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöön.

Toki voidaan kysyä, eikö nettiin sukeltamista voisi verrata yhtä hyvin vaikkapa perheen ja ystävien seuraan, taidenautintoihin - tai syömisen ja hengittämisen kaltaisiin perustoimintoihin. Niistäkin tulee hyvä olo, ja nekin pitää toistaa.

Puhumattakaan vaikka television katselusta. Sitäkin monilla on tapana tehdä harva se päivä. Tv-addiktiosta ei kuitenkaan pahemmin puhuta.

19.10.06

Poliittisten blogien aika

Yritysten lisäksi blogit aiheuttavat päänvaivaa myös puolueille. Kanadalainen parlamentin jäsen Garth Turner erotettiin konservatiivien eduskuntaryhmästä bloginsa vuoksi. Puolueen mukaan Turner oli paljastanut blogissa eduskuntaryhmän luottamuksellisia asioita. Turner itse uskoo, että päätöksen takana ovat poliittiset erimielisyydet.

Luottamuksellisuus ja poliittiset bloggaajat ovat olleet törmäyskurssilla myös Isossa-Britanniassa. Pohjois-Irlannin unionisteja on epäilty suljettujen ovien takana käytävien neuvottelujen paljastamisesta blogin välityksellä.

Suomen seuraaviin vaaleihin on enää muutama kuukausi. Blogilistan eduskuntavaalit-kategoriassa on tällä hetkellä vain 23 blogia. Se on varmaa, että blogeja ilmaantuu lisää, mutta toivottavasti valituiksi tulevat jatkavat bloggaamista myös vaalien jälkeen.

16.10.06

Brittien kansallisblogi

British Library on käynnistänyt hankkeen, jossa kuka tahansa britti voi kirjoittaa elämästään "kansallisen historian blogiin". Mukaan on värvätty niin julkisuuden henkilöitä (kuten näyttelijä ja kirjailija Stephen Fry) kuin tavallisia koululaisiakin.

Tarkoitus on tallentaa mahdollisimman paljon erilaisia arkisia kokemuksia lokakuun seitsemännestätoista päivästä. Aineiston pitäisi kiinnostaa ainakin sosiologeja ja historiantutkijoita.

15.10.06

Kotiinpaluu

Blogit ja bloggaaminen
Siinä se on, vihdoin omalla työpöydälläni. Samassa paikassa, mistä käsikirjoitus lähti aikanaan maailmalle.

Kävijätilastojen mukaan tässä blogissa poksahti eilen rikki tuhannen eri kävijän raja. Eri puolilta planeettaa löytyy siis tuhat ihmistä, jotka eivät olisi tietoisia kirjasta ilman tätä blogia.

Jatkossa saitille päätynee myös sellaisia kävijöitä, jotka ovat löytäneet blogin kirjan avulla. Tervetuloa. Toivottavasti blogista on hyötyä teillekin.

13.10.06

Teos tekijän tassuissa

Tänään sain kirjan vähäksi aikaa kätöseeni Akateemisessa Kirjakaupassa, ennen kuin piti rientää muualle. Sisältöä olen jäävi kommentoimaan, mutta painojälki näytti hyvältä. Ja kotona odotti pakettikortti kustantajalta, tekijänkappaleet ovat nyt todellakin lähipostissa (edellisellä kerralla kyseessä oli toinen lähetys).

Ziriliini antoi kirjasta mieltä lämmittävää palautetta kommentissa ja blogissaan. Kiitoksia siitä, on aina mukava kuulla, että joku on pitänyt teoksesta.

Wal-Martin huijausblogi

Wal-Mart on amerikkalainen vähittäiskaupan jättiläinen, joka on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä monelta taholta. Yhtiötä on syytetty mm. pienten kilpailijoiden ajamisesta konkurssiin ja työntekijöiden huonosta kohtelusta.

Nyt Wal-Mart on jäänyt kiinni blogihuijauksesta: "Wal-Marting Across America"-niminen matkablogi väitti olevansa tavallisten harrastajien työtä, mutta kyseessä onkin todellisuudessa Wal-Martin PR-yhtiön aikaansaannos.

Tässä lienee malliesimerkki siitä, miten yritysten ei pidä käyttää blogeja hyväkseen. Valheella on verkossa entistä lyhyemmät jäljet.

Tapauksen voi nähdä myös todisteena siitä, kuinka kiinnostuneita yhtiöt ovat blogijulkisuudesta. Vielä pari vuotta sitten Wal-Martin kaltainen firma ei olisi taatusti yrittänyt vaikuttaa suureen yleisöön tätä kautta.

11.10.06

Nyt sitä saa

Kustantaja vahvisti kirjan tulleen painosta. Tässä muutama paikka, joista opuksen voi hankkia itselleen:

- Readme.fi

- BookPlus

- Akateeminen kirjakauppa

- Suomalainen kirjakauppa

- AdLibris.com

- Suurikuu.fi

Nopeimmin ja varmimmin kirjan saanee suoraan kustantajalta. Joissain verkkokaupoissa kummittelee vielä vanha kansiluonnos viime keväältä, eikä tieto ilmestymisestä ole ehtinyt päivittyä kaikille sivuille.

Mikäli kirja kiinnostaa, eikä budjetti salli teoksen ostamista, kannattaa tehdä hankintaehdotus omaan kirjastoon.

10.10.06

Taas suomalaisia sorretaan

Huomasin juuri, että Googlen AdSense-ohjeman tuotot voi nyt saada shekin asemesta tilisiirtona. Palvelu on käytössä mm. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa - mutta ei Suomessa!

Kaikki AdSenseä käyttävien sivustojen ylläpitäjät haluaisivat varmasti päästä eroon shekkien rahastamiseen liittyvästä vaivasta ja kustannuksista. Toivottavasti mahdollisuus tilisiirtoon tulee nopeasti Suomeenkin. Asiasta voi antaa palautetta Googlelle.

Monta syytä hymyyn

Ei ihme jos tämän videon loppupuolella kavereita alkaa vähän naurattaa. 1,65 miljardilla dollarilla taitaa olla sellainen vaikutus.

Google siis osti YouTuben ja on taas hieman lähempänä kaiken mahdollisen informaation hallitsemista. Saa nähdä ovatko tekijänoikeuksien haltijat jatkossa innokkaampia vaatimaan korvauksia luvattomasta materiaalista, kun YouTubella on varakas omistaja.

Minulle päivän paras uutinen oli, kun luin edellisen merkinnän kommentista, että teokseni arvostelukappale on saavuttanut kriitikon. Kirja on siis oikeasti olemassa! Itseäni odottaa paketti lähipostissa, hyvässä lykyssä sieltä löytyvät tekijänkappaleet.

9.10.06

Kohta, vaan ei vielä

Väliaikatieto kustantajalta: kirjan pitäisi pitäisi tulla painosta viimeistään ensi viikolla.

7.10.06

Ostaako Google YouTuben?

Techcrunch-blogi kertoo huhuista, joiden mukaan Google olisi aikeissa ostaa YouTube-palvelun. Saa nähdä onko huhuissa perää, ja onko kilpailuviranomaisilla mitään sanottavaa asian johdosta, sillä YouTube ja Google Video ovat kuitenkin merkittäviä kilpailijoita nettivideoiden saralla.

Oikeistoblogien vastaisku USA:ssa

Bloggaajat osallistuvat taas uudella tavalla Yhdysvaltojen kongressin seksiskandaaliin. Nyt oikeistolainen blogi on julkistanut Mark Foleyn uhriksi joutuneen teinin henkilöllisyyden.

Äärioikeisto on jo aiemmin yrittänyt vierittää vastuuta skandaalista lasten niskaan vihjaamalla, että juonittelevat nuoret ovat tarkoituksella johdattaneet republikaanipuolueen edustajan ansaan.

6.10.06

Google Blog Search Pinging Service

Google on esitellyt uuden palvelun, jonka avulla bloggaaja voi ilmoittaa bloginsa päivittymisestä hakukonejätille, jos robotit eivät tunnu vierailevan blogissa tarpeeksi usein.

Tällä tavalla voi ainakin pyrkiä varmistamaan sen, että tuore blogisisältö näkyisi mahdollisimman nopeasti Googlen hakutuloksissa. Myös palvelun API on julkinen, joten koodaamaan kykenevät voivat automatisoida prosessin.

Blogit ja pörssiyhtiöiden tiedotus

Sun-tietokoneyhtiön toimitusjohtaja Jonathan Schwartz on yritysmaailman tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia bloggaajia. Nyt Schwartz haluaa USA:n rahoitustarkastuksen ottavan kantaa siihen, voiko yhtiön tuloksen kannalta merkittäviä asioita julkistaa blogimerkinnässä.

Tähän asti viranomaiset ovat vaatineet, että tiedot on julkistettava lehdistötiedotteen tai analyytikoille avoimen puhelinkonferenssin kautta. Suomessa vastaava mekanismi on pörssitiedote.

Julkaisukanavalla on merkitystä: jotta markkinat toimivat oikein, eikä kukaan pääse hyötymään sisäpiiritiedosta, täytyy informaation levitä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman laajalle. Schwartzin mielestä netti on tänä päivänä nopein ja demokraattisin informaatiokanava, ja hän toivookin viranomaisten päivittävän vuodelta 2000 peräisin olevaa ohjeistustaan.

4.10.06

Blogi vaikuttaa vaaleihin

USA:ta ravistelee poliittinen skandaali: edustajainhuoneen republikaanijäsen Mark Foley jäi kiinni alaikäisten lähettien seksuaalisesta ahdistelusta ja joutui eroamaan. Puolueen johto tiesi Foleyn taipumuksista jo vuosi sitten, mutta yritti lakaista asian maton alle.

Paljastusten uskotaan vaikuttavan marraskuun alussa pidettävien edustajainhuoneen ja senaatin vaalien lopputulokseen: republikaanien on vaikea esiintyä perinteisten perhearvojen puolueena, jos he ovat suojelleet seksuaalista hyväksikäyttäjää.

Blogeihin skandaali liittyy siten, että Foleyn 16-vuotiaalle nuorelle lähettämät viestit tulivat julkisuuteen ensi kertaa Stop Sex Predators -blogissa, josta valtamedia nappasi aiheen käsittelyynsä.

2.10.06

Kirjatrailerit verkossa

YouTube-videot ovat näköjään uusin tapa markkinoida kirjoja. Amerikassa on olemassa jo firmoja, joiden liiketoiminnan kantavan ajatuksen voi kiteyttää sanoihin "book trailer company". Saa nähdä milloin tapa yleistyy Suomessa.

Pienten firmojen blogit

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes puolet Britannian pienistä ja keskisuurista yrityksistä uskoo, että blogien avulla voisi saada lisää näkyvyyttä ja asiakkaita. Ajatusten ja tekojen välissä on kuitenkin ammottava kuilu: vain kolme prosenttia tutkimukseen vastanneista yrityksistä aikoo todella perustaa blogin.

29.9.06

"Technology-free permanence"

Blurb on uusi, Lulun kanssa kilpaileva palvelu, joka tarjoaa mahdollisuuden muuttaa blogi kirjaksi. Yhtiön mukaan bloggaajat kaipaavat kirjojen tarjoamaa teknologiasta riippumatonta pysyvyyttä. Tarjolla on myös ohjelma helpottamaan blogin kirjaksi saattamista.

Julkisuutta se on pienikin julkisuus

Teos on näköjään mainittu Aamulehdessä, kirjasyksyn uutuuksia esittelevässä luettelossa. Kirjan nimi on vähän väärässä muodossa, mutta mitäs pienistä.

28.9.06

Surutyötä bloggaamalla

Kouluun tunkeutunut aseistettu mies ampui yhden oppilaan ja itsensä Coloradossa. Heti tapauksen jälkeen toiset oppilaat kirjoittavat asiasta blogeissaan.

Doonesburyn sotilasblogi

Garry Trudeaun Doonesbury on poliittisen ja ajankohtaisen strippisarjakuvan klassikko, jota julkaistaan yli tuhannessa sanomalehdessä.

Sarjaa ei Suomessa tunneta kovin hyvin, sillä sen ymmärtäminen vaatii jonkin verran taustatietoja USA:n politiikasta ja kulttuurista. Yksi sarjakuvan hahmoista on Uncle Duke, jonka esikuva oli edesmennyt gonzo-kirjailija Hunter S.Thompson (joka puolestaan inhosi sarjakuvahahmoa suuresti)

Infozine.com-saitin mukaan Trudeau ryhtyy lokakuussa julkaisemaan sarjakuvan saitilla blogia, joka koostuu Irakissa ja Afganistanissa palvelevien amerikkalaisten sotilaiden viesteistä.

Tarkoitus on kertoa blogin kautta jenkkisiviileille millaisia uhrauksia tähtilipun alla sotivat miehet ja naiset joutuvat tekemään. Taas yksi osoitus siitä, mihin kaikkeen blogeja voi käyttää.

25.9.06

Ulkoasu uusiksi

Jos Bloggerin tai muun vastaavan palvelun tarjoamat ulkoasupohjat eivät enää riitä tyydyttämään bloggaajan tarpeita, mutta oma osaaminen ei riitä uuden ulkoasun luomiseen tyhjästä lähtien, kannattaa tutustua näihin sivustoihin: Open Source Web Design ja Open Web Design.

Avoimen lähdekoodin periaatteille rakentuvat palvelut sisältävät tuhansia erilaisia ulkoasupohjia, joita voi vapaasti kopioida ja muokata omiin tarpeisiin sopiviksi.

23.9.06

Kauppa käy (toivottavasti)

Vaikka teos ei ole vielä ilmestynyt, sen voi näköjään jo tilata ennakkoon parista verkkokirjakaupasta. Bookplus kaupittelee opusta tarjouksella, joka on muutaman euron halvempi kuin Dataclubin hinta.

19.9.06

Poliisiblogi

Smash Asem -mielenosoituksen jälkipyykki on taas kerran osoittanut, että julkisuudenhallinta voi olla viranomaisille vaikeampaa kuin ihmisjoukkojen hallitseminen. Los Angelesin polisiilaitos käyttää blogia yhtenä tapana toiminnastaan kertomiseen.

Suurin osa blogin sisällöstä on sangen tavanomaisia rikosuutisia, mutta koska kyse on Los Anglesista, on mukana myös selonteko Paris Hiltonin pidätyksestä. Lisäksi blogista löytyy sangen kiivasta keskustelua poliisin toimintatavoista.

Blogin lisäksi Los Angelesin poliisilaitoksella on luonnollisesti myös Flickr-tili.

15.9.06

USA:n ilmavoimat hyökkää blogistaniin

Blogeja voi hyödyntää monella eri tavalla. Yhdysvaltojen ilmavoimat on käynnistänyt tutkimuksen, jossa selvitetään kuinka blogien sisältämää informaatiota voidaan käyttää terrorismin vastaisessa sodassa.

Hankkeen yksinkertainen ja iskevä nimi on “Automated Ontologically-Based Link Analysis of International Web Logs for the Timely Discovery of Relevant and Credible Information.”

Projektin tavoitteena on kehittää automaattinen työkalu, joka kertoo asevoimille, mitkä asiat ovat kuumia keskustelunaiheita blogosfäärissä, ilman että analyytikkojen tarvitsee itse vaivautua lukemaan blogimerkintöjä. Kolme vuotta kestävän hankkeen budjetti on 450 000 dollaria.

12.9.06

Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön

Kustantaja lähetti sähköpostilla kirjan vedokset PDF-muodossa tarkastettavaksi. Ainakin minun silmissäni opuksen ulkoasu näyttää todella mainiolta.

Tämäkin on yksi tärkeä askel kirjan syntyprosessissa: kun kuvat ja sanat ovat löytäneet paikkansa taitto-ohjelmassa, teos on taas hieman todellisempi kuin ollessaan pelkkä tekstitiedosto. Nyt pitää vain odottaa, että painokoneet sanovat oman sanansa.

11.9.06

Bloggaamisesta ammatti

Blogien hyödyntäminen työelämässä on yksi kirjani kantavista teemoista. Vaikka bloggaaminen liittyy tavalla tai toisella yhä useamman suomalaisen työhön, ei kotimaisissa työpaikkailmoituksissa juurikaan näe sanaa "blogi". Maailmalla tilanne on jo toinen, ja oma blogi saattaakin olla jo ehto työhön pääsemiselle. Tässä suhteessa suomalaiset yritykset tulevat selvästi jälkijunassa.

7.9.06

Top 50

Ihminen on listoja tekevä eläin. Asioiden luetteloiminen on helppo tapa jäsentää maailmaa, pakottaa kaaos näennäiseen järjestykseen. Ei siis olekaan mikään ihme, että eri alojen parhaita ilmiöitä karsinoivat top-listat ovat niin suosittuja ja kiisteltyjä.

Ihme ei liene myöskään se, että kirjassani on mukana luku, jonka otsikkona on "Suomen 50 parasta blogia". Luettelo on tietysti täysin subjektiivinen ja kertoo eniten tekijästään.

Järjestystä en paljasta etukäteen, mutta sen voin kertoa, että listalta löytyvät Näkymä rannalta, Turisti, Elokuvia ja Valokuvia, Vammaisen vartalon kuvat, Kirja-addiktin tunnustuksia ja 45 muuta kiinnostavaa blogia.

Luettelon laatiminen oli hauskaa ja hankalaa, koska se pakotti asettamaan paremmuusjärjestykseen blogeja, jotka eivät todellisuudessa ole millään tavalla yhteismitallisia. Mutta jos saisin ottaa autiolle saarelle vain puolensataa RSS-feediä, niin tämän listan blogit pitäisivät minulle seuraa palmun alla.

5.9.06

Blogit, verkkopäiväkirjat ja tykkääminen

Kun kirjoittaa kirjan blogeista, joutuu väistämättä määrittelemään ja rajaamaan jollain tavalla teoksen aihepiirin. On siis pakko vastata tällaisiin kysymyksiin: Mikä blogi on? Mistä tiedät lukevasi blogia? Miten blogit eroavat muista nettisaiteista?

Ja tämä polku taas johtaa väistämättä sille taistelukentälle, jossa käydään veristä mittelöä siitä, ovatko blogit verkkopäiväkirjoja vai ei. Asia herättää yllättävänkin suuria tunteita.

Hieman kärjistäen voi sanoa, että teesiä "blogit eivät ole verkkopäiväkirjoja" kannattavat ne, joiden mielestä kaikki päiväkirjat ovat poikkeuksetta itsekeskeisiä, sisäänpäinkääntyneitä, teiniangstia tulvivia ja vain kirjoittajaansa varten laadittuja pöytälaatikkotilityksiä.

Jos hyväksymme tuollaisen määritelmän, on tietysti päivänselvää, että blogit eivät ole verkkopäiväkirjoja. Mutta silloin eivät myöskään sotapäiväkirjat ole päiväkirjoja. Tai tutkimusretkeilijöiden päiväkirjat, jotka on alun perin laadittu julkaisemista varten.

Näin ollen "blogit eivät ole verkkopäiväkirjoja" -leiri haluaa sotia kieleen vakiintuneita konventioita vastaan, ja päätyy jopa olemaan sitä mieltä, että monet blogit eivät olekaan blogeja.

Mitä tämän ilmiön taustalta oikein löytyy? Asiaa voi purkaa vaikka siltä kannalta, että päiväkirjasta (sellaisena käsitteenä kuin tämä aatesunta sen määrittelee) voi löytää monia sellaisia piirteitä, jotka sovinistinen valtakulttuuri on yleensä luokitellut feminiinisiksi ominaisuuksiksi. Nainen = tunteellinen, yksityinen, subjektiivinen. Mies = asiallinen, julkinen, objektiivinen. Tämän dualistisen ajattelutavan mukaan päiväkirjan pitäminen on siis naisten juttu, mutta bloggaaminen on miehekästä.

Tätä vahvistaa se historiallinen fakta, että päiväkirjan pitäminen oli pitkään ainoita länsimaisen yhteiskunnan naisille sallimia kirjoittamisen muotoja, kun taas julkaistuksi tuleminen oli yleensä miesten yksinoikeus. Ei ole sattumaa, että monet 1800-luvun naiskirjailijat julkaisivat teoksensa miehisellä nimimerkillä.

Jos harrastaisin hatusta vedettyä keittiöpsykologiaa, voisin siis arvailla, että "blogit eivät ole verkkopäiväkirjoja" -suuntausta kannattavat miehet haluavatkin kieltää oman luonteensa sellaiset ominaisuudet, joita he itse pitävät naismaisina. Aatteen takana seisovat naiset taas haluavat kenties päästä mukaan tähän miesten bloggaavaan valtapiiriin, eivätkä halua tulla suljetuksi verkkopäiväkirjaghettoon.

Toki tällainen sukupuolistava selitys on aika karkea yleistys, eikä varmasti riitä selittämään ilmiötä kokonaisuudessaan.

Millä tavalla minä sitten määrittelen blogin? Vastaus siihen löytyy tietysti kirjasta.

4.9.06

Kymppitonni blogimerkinnöistä

Blogimerkintöjen jalostaminen kirjaksi on yksi niistä ilmiöistä, joita käsittelen omassa teoksessani. Yksi tällaiseen julkaisemiseen kannustava tekijä on Lulu Blooker Prize - 10 000 dollaria parhaalle blogimateriaaliin perustuvalle kirjalle.

Kilpailuun kelpuutetaan niin fiktio kuin tietokirjallisuuskin. Myös suomalaiset voivat osallistua, mutta teoksen pitää olla englanninkielinen. Kilpailun tuomaristossa on sangen kiinnostavia nimiä, kuten Arianna Huffington ja Paul Jones.

Tarkoituksena on tietysti saada lisää käyttäjiä Lulu.com-palvelulle, mutta kisaan voivat osallistua muutakin kautta teoksensa julkaisseet.

Termille "blook" pitäisi kiireesti keksiä kätevä suomenkielinen vastine. Blokirja? Blopus?

Avoimen koodin alustat

Hyödyllinen linkki kaikille niille, jotka harkitsevat blogin perustamista avoimen lähdekoodin julkaisualustalle: OpenSource CMS tarjoaa kätevän mahdollisuuden testata erilaisia blogialustoja ilman asentamisen vaivaa.

Saitilta löytyvät mm. BirdBlog, BLOG:CMS, Blur6ex, boastMachine, Dotclear, LifeType, Loudblog, Nucleus CMS, Pixelpost, sBlog, Serendipity,WordPress...

Saa nähdä, saisiko osoitteen lisättyä vielä kirjaan ennen julkaisemista. Jos moinen ei onnistu, täytyy vain toivoa, että mahdollisimman moni löytää osoitteen täältä.

3.9.06

9525655032

Uusi kansi on nyt näkyvissä kustantajan nettisivuilla. Opuksella näyttää olevan jo ISBN-numerokin.

18.8.06

Kansi hyvin, kaikki hyvin

Lomalla oli mukavaa, kotiin palaaminen vielä mukavampaa. Ennuste kuivan kauden päättymisestä osui kyllä turhankin hyvin kohdalleen. Kustantajalta tuli kirjan kansiluonnos, jonka näyttää todella hyvältä sekin.

Tämä vaihe kirjailijan työssä on ehkä karmein - kun käsikirjoituksen on päästänyt käsistään, mutta teos ei ole vielä nähnyt päivänvaloa. Kirjahan on todellinen vasta kun se on painettu.

Vilkas mielikuvitus (kuuluu ammattitauteihin) ehtii keksimään vaikka mitä: entä jos lehdessä on huomenna arvostelu Petteri Järvisen uudesta, blogeista kertovasta kirjasta? Tai jos meteoriitti osuu kustantamoon ja tuhoaa sen?

Tai sitten joku keksii, että bloggaaminen aiheuttaa syöpää, hengenahdistusta tai peräpukamia (tietokoneen ääressä istuva bloggaaja ei ehdi liikkumaan - liikunnan puute aiheuttaa peräpukamia - oliskohan tälle asialle pitänyt omistaa yksi luku kirjassa).

Kirjaa kirjoittaessaan kokee helposti olevansa oman kohtalonsa herra, vapaa päättämään miten asiat etenevät. Nyt huomaakin äkkiä olevansa pelkkä sivustakatsoja, jonka on seurattava kuinka muut ammattilaiset (graafikot, markkinointi-ihmiset jne.) hoitavat osuutensa.

Vähän tuntuu kuin olisi päästänyt lapsensa maailmalle. Toivottavasti se pärjää.

7.8.06

Kirja on heitetty (postin huomaan)

Käsikirjoitus on postissa. Tekstin lisäksi paketista löytyvät kuvakaappaukset ja kirjan oheisrompun master-levy. Saa nähdä mitä mieltä kustantaja on tuotoksestani.

Mielestäni opuksessa on käsitelty tärkeimmät blogeihin liittyvät asiat, kaikesta en tosin ehtinyt kirjoittaa niin paljon kuin olisin halunnut. Kirjoitustyötä kun ovat haitanneet parin asuntokaupan, remontin ja muuton kaltaiset pienet projektit. No, ehkä alitajunta on askarrellut blogosfäärissä silloinkin kun fyysinen minä on hakannut kaakeleita irti seinästä ja kantanut vanhoja keittiön kaappeja roskalavalle. Tai sitten ei.

Muutaman päivän päästä on tiedossa vuoden ensimmäinen loma, viikko mökillä saaressa. Tarkoittanee sitä, että kuivuus loppuu ja sadekausi alkaa ensi lauantaina.

15.5.06

Lisää kiinnostusta

Puhelinsoitto toiselta kustantajalta, jolle lähetin muutama viikko sitten sähköpostia. Heilläkin oli (nyt jo liian myöhäistä) kiinnostusta kirjaa kohtaan. Rohkaisevaa.

Soittajaa arvelutti se, voiko yksi ja sama kirja palvella niin yksityisiä harrastajia kuin yritysbloggaajiakin. Samaa olen pohtinut itsekin, mutta ainakin toistaiseksi vastaukseni on myönteinen.

Tuntuu siltä, että ensimmäisen blogeja käsittelevän suomenkielisen opuksen pitää olla mahdollisimman kattava. Myöhemmin voi sitten olla tarkemmin kohdennettujen kirjojen vuoro.

12.5.06

Sopimus

Kustannussopimus numero 5655032 (en usko kustantajan käyttävän juoksevaa numerointia) saapui postissa ja on sovitun mukainen.

Samaan aikaan olen käynyt kustantajan kanssa sähköpostikirjeenvaihtoa siitä, kannattaako kirjan mukaan laittaa CD-ROM, joka sisältää blogijulkaisemiseen soveltuvia ohjelmia ja julkaisujärjestelmiä (esim. Nucleus).

11.5.06

Tapaaminen kustantajan kanssa

Kävin tänään Pasilassa tapaamassa kustantajaa, jolle lähetin viikko sitten sähköpostilla kirjaehdotuksen. Ajatus sai suotuisan vastaanoton, ja kustannussopimuksestakin on päästy jo periaatteessa yhteisymmärrykseen, vaikkei sitä olekaan vielä allekirjoitettu.

Kirjan aihe - ja työnimi - on hyvin yksinkertainen: Blogit ja bloggaaminen. On hämmästyttävää, että aiheesta ei ole vielä julkaistu yhtään kotimaista teosta. Jossain vaiheessa niin varmasti tapahtuu, ja meidän (kustantajan ja minun) tarkoituksena on ehtiä ensimmäisinä. Jos teksti on valmis elokuun alkuun mennessä, voi kirja parhaassa tapauksessa ilmestyä jo syyskuun lopulla.

Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa: kustannusmaailmassa mikään ei ole varmaa ennen kuin kirja on painettu ja kaupoissa. Olen aivan varma, että moni muukin on vähintäänkin ajatellut kirjoittavansa teoksen blogeista. Tavallaan tuntuu siltä kuin olisin kilpajuoksussa tuntemattomien ja näkymättömien vastustajien kanssa.