Teppo Moisio ja Olli Sulopuisto ovat kehitelleet ajatusta blogimaailman omasta kulttuurilehdestä ja/tai metablogista. Pidän ajatusta hyvänä puhtaasti itsekkäistä syistä: mitä enemmän blogeista kirjoitetaan, sitä useampi ihminen ryhtyy bloggaamaan, ja mitä enemmän blogeja on olemassa, sitä enemmän helmiä niiden joukosta löytyy lukijoiden - minunkin -riemuksi.
Paperille tehdyn kulttuurilehden taloudelliset realiteetit ovat kuitenkin sangen ankarat (been there, done that, lost the T-shirt). Palkan saaminen moisesta on kovin vaikeaa ja harvinaista. Yleensä käy pikemminkin niin, että lehti vie tekijöiltään viimeisetkin roposet.
Esimerkiksi Teatteri- ja Tanssi-lehtien olemassaolo perustuu pariin asiaan, joita blogosfäärissä ei tällä hetkellä ole. Ensinnäkin ne ovat oman alansa ammattilehtiä: lukijakunnasta muodostavat siis merkittävän osan ne, jotka saavat palkkaa teatterin ja tanssitaiteen tekemisestä. Lehtien taustalla ovat myös alan tärkeimmät järjestöt. Kumpikaan julkaisu ei siis ole syntynyt täyttämään pelkän harrastajakunnan tarpeita.
Suomessa ei - ainakaan toistaiseksi - ole bloggaajien ammattikuntaa tai etujärjestöä, joka pystyisi tukemaan lehteä.
Teatteri ja Tanssi saavat myös valtion kulttuurilehtitukea. Tuen piiriin pääseminen ei ole helppoa tai nopeaa, ja edellyttää lehdeltä olennaista omaa varainhankintaa. Lisäksi valtion budjettiesitys sisältää ehdotuksen tuen leikkaamisesta. Eivätkä useimpien lehtien saamat tukisummat ole järin suuria nykyäänkään.
Toinen tapa tarkastella samaa asiaa: vaikka miljoonat suomalaiset lukevat dekkareita ja sarjakuvia, ovat Sarjainfo ja Ruumiin Kulttuuri puhtaita harrastelehtiä, joita tehdään pieninä painoksina mutta suurella sydämellä.
Kuinka kauan kenelläkään riittää motivaatiota tehdä blogikulttuurilehteä, jonka painos on tuhannen kappaleen tietämillä? Etenkin, jos verkossa voi saada moninkertaisen yleisön vähäisemmillä kustannuksilla?
Blogimaailmaa valottavan kulttuurilehden perustaminen on toki mahdollista. Tekijöiden kannattaa vain varautua siihen, että ainakin alkutaival on kovin kivinen.
Journalistisen sisällön hahmottelu on Moisiolla ja Sulopuistolla sen verran alkutekijöissään, ettei siitä kannata vielä sanoa paljoakaan.
Sen verran rakentavaa kritiikkiä voisin kuitenkin esittää, että "kirjoittaisin sellaisista asioista, jotka sattuvat tielleni ja sattuvat kiinnostamaan" ja "keskiössä pitää olla journalistinen laatu" ovat kyllä pienessä ristiriidassa.
Journalismille kun on tyypillistä se, että kirjoitetaan pikemminkin siitä, mikä lukijoita kiinnostaa - eikä tyydytä pelkästään eteen tuleviin sattumuksiin, vaan kaivetaan tietoa esiin aktiivisesti.
2 kommenttia:
Seuraa selittelyä: ajattelin asiaa ihan vapaaehtoistyön realiteettien kannalta juuri siten, että ei kukaan jaksa puurtaa pientä ja palkitsematonta työtä pitkään, ellei ole outo.
Toisekseen yksi miun teeseistä oli, että jutun "pitää sisältää enemmän kuin mitä Google tietää". Eli siis vaikka *aiheet* olisivat ainoastaan minua kiinnostavia, niistä pitäisi kertoa muutakin kuin mitä sattuu juuri nyt itse tietämään. Taustalla on tämmöinen wisdom of crowds -tyyppinen logiikka, että tuhat kärpästä ei voi olla väärässä... eikun siis että jos kirjoittajia on tarpeeksi, tulee aika monen lukijankin tarpeisiin vastattua.
Olettaisin, että Teatterin, Teatterin ja Wiredin toimittajat eivät juurikaan kirjoita Helsingin merenpohja-alueiden saastumisesta tai jääkiekkoväkivallasta, vaikka molemmat ovat laajoja kansanjoukkoja kiinnostavia asioita.
Sitten vielä kysymys: lähetkö mukaan, Tuomas?
Kiitos kysymästä, ennen kuin voin luvata mitään mistään, täytynee tutkailla millaisiksi omat työkuviot ja -kiireet lähitulevaisuudessa muodostuvat.
Toivottavasti hanketta eteenpäin vievillä toimittajilla on muuten työnantajan lupa kilpailevalle toiminnalle, muuten voi tulla ongelmia jossain vaiheessa.
Lähetä kommentti