12.2.07

Kiitos ja näkemiin

Yksi kirjassani turhan vähälle huomiolle jäänyt asia on blogin lopettaminen. Mikään ei jatku ikuisesti, eikä bloggaamisesta pitäisi tulla pakkoa tai itsetarkoitusta.

Uuden päivätyön
myötä olen havainnut, että aikaa tämän blogin ylläpitämiseen ei tunnu riittävän. Aiheita kyllä riittäisi, ja blogeja käsittelevälle blogille on varmasti myös yleisöä.

Vaikka uusia päivityksiä ei ainakaan toistaiseksi olekaan tulossa, aion kuitenkin jättää tämän blogin luettavaksi verkossa. Viimeinen linkkivinkki olkoon BTJ Kustannuksen uusi blogi, joka keskittyy kirjojen, kirjastojen ja kustanusalan asioihin.

Kiitos kaikille kirjan ja blogin lukijoille!

Apple vs. Blogit

Monet bloggaajat ovat Applen tietokoneiden vannoutuneita ystäviä. Mutta Steve Jobsin luotsaama yhtiö ei suhtaudu yhtä lämpimästi kaikkiin bloggaajiin. Jokin aika sitten yritys haastoi lukuisia bloggaajia oikeuteen syyttäen heitä liikesalaisuuksiensa paljastamisesta.

MacNN-sivuston uutisen mukaan juridinen kädenvääntö on lopulta päättynyt - bloggaajien murskavoittoon. Oikeuden mukaan bloggaajat ovat käyttäneet heille kuuluvaa sananvapautta, ja lisäksi Apple joutuu korvaamaan bloggaajien oikeudenkäyntikuluja 700 000 dollarin edestä.

Taloudellisesti summa on mitätön Applelle, mutta yhtiön imagolle tällaiset oikeudenkäynnit ovat selvästi haitallisia. Taistelussa Windowsin ylivaltaa vastaan Apple on sympaattinen altavastaaja. Yhtiön alttius usuttaa juristinsa bloggaajien kimppuun nakertaa väistämättä tätä mielikuvaa.

18.1.07

Merkittäviä blogeja?

Mitvit kaipaa "ammattitaitoisemmin, mutta intohimoisesti tuotettuja blogimuotoisia verkkojulkaisuja", joilla on laajempaa mielenkiintoa ja merkittävyyttä. Merkittävyyden mittaaminen ei ole aivan ongelmaton konsepti, mutta oma ehdokkaani on tämä.

Kirjoittaja ei tosin osallistu meemeihin tai ole blogilistan kärjessä, mutta ne ovatkin eri asioita kuin mielenkiintoisuus ja merkittävyys. Motivaationa on varmasti intohimo bloggaamiseen, sillä kirjoittajalla on muitakin viestintäkanavia käytössään.

Toisaalta voi olla niinkin, että ne merkittävimmät blogit julkaistaan vaikkapa Nokian intranetissä. Siellä esitettyjen ajatusten vaikutus ihmisten elämään saattaa tosin paljastua vasta vuosien kuluttua.