17.12.06

Gartner ennustaa blogibuumin loppuvan

BBC:n uutinen kertoo Gartner-yhtiön raportista, joka ennustaa blogosfäärin kasvun saavuttavan huippunsa ensi vuonna. Perusteluna on, että kaikki bloggaamisesta kiinnostuneet ovat siihen menneessä ehtineet jo kokeilla harrastusta.

Ajatuksessa voi sinänsä olla perääkin - jos potentiaalisina bloggaajina pidetään vain nykyisiä netin käyttäjiä. Mutta kannattaa muistaa, että esimerkiksi Aasiassa vain 10 prosenttia väestöstä on verkossa, ja Afrikassa luku on vielä pienempi. Ja netin käytön yleistyessä kasvaa myös mahdollisten bloggaajien määrä.

Ei kommentteja: